Viestille jaksovoitto Mansesta

VäVi – Manse PP 1-2s (3-2, 1-9, 0-2)

Perjantain ja lauantain vastaisena yönä köröteltiin linja-autolla kohti kotia ilman ainoatakaan pistettä, vaikka tuolloinkin ensimmäistä jaksoa vierasjoukkue Viesti johtikin. Tänään johto onnistuttiin kuitenkin pitämään ja lopputuloksena yksi piste lisää sarjataulukon pistesarakkeeseen. Kotijoukkue Viesti lähti tämän päiväiseen koitokseen hieman muokatulla kokoonpanolla, sillä lautasta hallinnoi poikkeuksellisesta Jani Pylkkä ja koppariparina nähtiin kaksikko Mikko Hakomäki ja Joonas Riikilä.

Viesti aloitti ensimmäisen jakson sisältä, mutta se ei tuottanut tulosta, joka olisi taululla näkynyt. Vierasjoukkue sen sijaan käytti ensimmäisen vuoron tasoittavansa hyväksi ja siirtyi 0-1 johtoon, kun Petteri Kortelainen löi Jussi-Pekka Maunukselan kotiin. Tästä sisuuntuneena kotijoukkue vastasi toisen aloittavallaan huutoon ja muutti tilanteeksi 3-1. Ensin Patrik Wahlsten kotiutti Jari Ojasen, jonka jälkeen mies itse juoksi kopparilta kotipesästä ohimenneen harhaheiton turvin kotiin. Vuoron kolmas juoksu syntyi vielä, kun Timo Hanhisalo löi Hakomäen kotiin. Manse PP kavensi kuitenkin tilanteeksi vielä 3-2, mutta se ei riittänyt sillä tauolle lähdettiin samoissa lukemissa Viestin ottaessa jaksovoiton.

Toinen jakso olikin sitten aivan oma lukunsa. Kahden vuoron jälkeen oltiin vielä tasaisissa lukemissa, kun tilanne oli vierasjoukkueelle 1-2. Viestin toisen jakson ainoksi jääneen juoksun iski Matti Larikka ja Pylkkä kiisi kotiin. Vieraiden neljännen aloittava olikin sitten kotijoukkueen vinkkelistä varsin tuhoisa. Manse PP iski kaikkiaan kuusi juoksua vuoroon, johon kotijoukkueella ei ollut enää neljännen tasoittavalla sanottavaa ja toisen jakson päätyttyä lukemiin 1-9 oli suotavaa aloittaa valmistautuminen supervuoroon.

Supervuorossa jaossa ollut toinen piste oli lopulta kotijoukkueella liian kaukainen haave, sillä nopean sisävuoron jälkeen vierasjoukkue pääsi hakemaan yhtä vaadittua juoksua. Viesti kesti kaksi ajolähtötilannetta, joista ensimmäinen palottomana, mutta kahden palon jälkeen Maunukselan astuttua lyöntipaikalle ei hänen kakkospuolen lyönnille ollut mitään tehtävissä ja näin ollen sekä Saku Suurnäkki että Juho Ammesmäki juoksivat kotiin.

– Seitsemän vuoroa pelattiin hyvää peliä. Vastustaja on yksi sarjan kovimmista, joten yhteen pisteeseen pitää olla tyytyväinen, vaikka supervuoro ratkesikin hieman epäonnistuneella lyönnillä, kommentoi Viestin pelinjohtaja Pekka Mäntymaa ottelun jälkeen.

Sarja jatkuu heti tulevana keskiviikkona kotipelillä Puijon Pesistä vastaan, joten tule paikalle kello 18.00 alkavaan otteluun kannustamaan Viesti voittoon!