Ulvilasta ei pisteitä mukaan

Helteisenä sunnuntaina Vähäkyrö vieraili Ulvilassa Pesä-Veikkojen vieraana. Viestillä oli takanaan kolmen ottelun voittoputki, mutta tällä kertaa vastustajan lyöntivire oli kuitenkin vähäkyröläisille liikaa.

Ensimmäiseen jaksoon Viesti sai vahvan alun, kun vähäkyröläisten ykköspalkittu Ville Takala löi kakkospuolen pussarilla Kalle Viidan kotiin ja tämän jälkeen Jaakko Erkkilä toi harhaheiton turvin lukemiksi 0-2. Kotijoukkueen Petri Kulmala oli kuitenkin hurjassa lyöntivireessä ja iski kahdessa seuraavassa Ulvilan sisävuorossa kolme juoksua ja siirsi Pesä-Veikot 3-2 johtoon. Mika Joensuu onnistui kuitenkin Viestin kolmannessa sisävuorossa tasoittamaan lukemiksi 3-3. UPV onnistui vielä viimeisessä sisävuorossaan rakentamaan palottoman ajon Kulmalalle, mutta Takala poimi pallon linjasta kopiksi ja tämä tyrehdytti kotijoukkueen rynnistyksen. Ensimmäinen jakso päättyi lukemiin 3-3.

Toisella jaksolla Ulvilan ensimmäinen sisävuoro oli tyrmäävä, ja lukemat taululla lyöntivuoron jälkeen olivatkin jo tylyt 6-0. Jakson ensimmäisellä sisävuorolla Ulvila löi kaksi kunnaria, joista jälkimmäinen viimeistään katkaisi Viestin niskat. Tästä oli Vähänkyrön enää vaikea nousta, vaikka pientä kiriä joukkue saikin vielä aikaan Erkkilän lyömän kunnarin muodossa. Jakso päättyi kuitenkin Pesä-Veikkojen voittoon lukemin 8-3.

Pelit jatkuvat Viestin osalta jo huomenna, kun joukkue matkustaa Lievestuoreelle Kisan vieraaksi.

Tilastot

Juoksukooste ja lehdistötilaisuus