Tappio Kuulalle superin jälkeen – pudotuspelipaikka ei enää Viestin omissa käsissä

Jaakko Erkkilä ja Mikko Hakomäki löivät kunnarit mieheen Suvannolla.

Keskiviikkona Ylivieskan Suvannolla pelattiin kiihkeä kamppailu, jossa putoamistaisteluun ajautunut Kuula oli lopulta parempi lukemin 2-1. Kotijoukkueelle pisteet olivat erittäin tärkeät, sillä joukkueella on nyt hyvät mahdollisuudet säilyttää ykköspesispaikka ilman karsintoja.

Ensimmäinen jakso alkoi tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen onnistuessa muutamaankin otteeseen. Viestin sisäpeli toimi ihan mallikkaasti, mutta räpylässä joukkue teki luvattoman paljon helppoja virheitä. Ensimmäisen jakson Ylivieska käänsi itselleen toisen vuoroparin tasoittavalla, jossa se onnistui kolmesti siirtyen 5-3 johtoon. Viesti tuli vielä juoksun päähän, mutta kolmannen tasoittavalla kotijoukkue sai toistamiseen harhaheitolla juoksun, joka jäikin jakson viimeiseksi. Ylivieska voitti ensimmäisen jakson lukemin 6-4.

Toiselle jaksolle Vähäkyrö ruuvasi hieman kokoonpanoaan niin sisällä kuin ulkona. Jaakko Erkkilä avasi pelin lyömällä kakkosjatkeelta vastustamattoman lyönnin, josta tuloksena 1+2. Elmeri Anttila löi myös läpi, mutta ikäväksi pallo pysähtyi johonkin ja mies ei päässyt kunnaria kiertämään. Toisessa vuoroparissa myllytys jatkui, kun Mikko Hakomäki onnistui kahdesti lyöntivuorollaan tehden tilanteeksi jo 0-6. Anttila onnistui myös kotiuttamaan “Haksan”. Kolmannessa vuoroparissa Hakomäki sinetöi jakson loppulukemat 0-10 lyöden pallon kolmosjatkeelta maisemiin kunnarin ja yhden tavallisen arvoisesti.

Supervuoroon kotijoukkue Ylivieska lähti sisävuorosta. Kaikki näytti menevän Viestin kannalta hyvin, kunnes Kuulan ykköspalkittu Jani Moilanen löi hyvän lyönnin kolmosjatkeelle, jolla Aappo Savikoski tuli suoraan kotiin tehden tilanteeksi 1-0. Vuoropari päättyi estämistilanteeseen, josta kotijoukkueelle tuomittiin kaksi paloa – tästä seurasi myös vuoronvaihto. Viesti muokkasi lyöntijärjestystä hieman superiin saadakseen sisäpeliin lisää laajuutta kärkeen. Kentällemeno osoittautui kuitenkin vaikeaksi ja miestä ei saatukaan kakkospesää pidemmälle kotijoukkueen puolustaessa hyvin. Supervuoro kääntyi kotijoukkueelle lukemin 1-0.

Viesti on ainoana joukkueena pelannut nyt kaikki runkosarjaottelunsa, joten katseet kääntyvät lauantaihin muiden otteluihin. Vähäkyrö on tällä hetkellä edelleen sijalla viisi, mutta sitä uhkaa kolmen pisteen päässä Pöytyä ja Ulvila. Kummatkin edellä mainituista joukkueista nousevat kolmen pisteen voitolla Viestin edelle, sillä tasapisteissä enemmän kolmen pisteen voittoja napsinut joukkue on vahvempi vertailussa. Sotkamo on ainoastaan pisteen Vähänkyrön perässä, mutta Jymy ei voi osallistua nousukarsintoihin. Mikäli Ulvila ei onnistu voittamaan Ylivieskaa lukemin 2-0 tai mikäli Pöytyä ei onnistu yllättämään Siilinjärveä vieraissa lukemin 0-2, pääsee Viesti pudotuspeleihin, jossa se kohtaa nimivahvan Siilinjärven Pesiksen.

Tilastot