JymyJussit saapuvat vierailulle

Viesti pelaa perjantaina 17.3. Botniahallissa hallikauden toiseksi viimeisen harjoitusottelunsa Superpesiksessä pelaavaa JymyJussien joukkuetta vastaan. Ottelu alkaa tuttuun tapaan noin 21:15.

Kokoonpanomme elää jonkin verran edellisestä kohtaamisestamme, sillä olkapääleikkauksesta toipunut Jaakko Erkkilä palaa yhdeksikköön. Myös lukkarin tontilla on uusi mies, kun Patrik Wahlsten ottaa lautasen haltuunsa Mika Joensuun ja Mikko Hakomäen kärsiessä lievistä loukkaantumisista. Jo aiemmin harjoituspeleissä joukkueessa esiintyneet Severi Piispanen sekä Joonas Riikilä nähdään myös huomenna kokoonpanossa.

Vierasjoukkue JymyJussien paidassa esiintyy kaikelle pesäpalloväelle tuttu vaasalaislähtöinen Jukka-Pekka Vainionpää, joka ei olekaan Vaasassa useampaan vuoteen pelannut. Viime kaudella ”Jukkis” kruunattiin Superpesiksen lyöjäkuninkaaksi lyömällä runkosarjan aikana valtavat 111 juoksua, jolla mies pääsi historiankirjoihin uuden lyöntiennätyksen nimissä.

Viestin alustava kokoonpano:

  1. Jaakko Erkkilä
  2. Severi Piispanen
  3. Jani Pylkkä
  4. Patrik Wahlsten
  5. Timo Hanhisalo
  6. Joonas Lassila
  7. Joonas Riikilä
  8. Kalle Kero
  9. Tommi Lintala
  10. Mika Joensuu
  11. Jari Ojanen
  12. Aapo Hautakangas