Jaakko Kultalahti on Viestin uusi pelinjohtaja!

Pitkä pelinjohtajanetsintäprosessi on nyt tullut maaliin, kun seurassa aiemminkin pelaajana ja kakkospelinjohtajan vaikuttanut Jaakko Kultalahti liittyy mukaan joukkueeseen.

Kultalahti on Viestissä pelaajana tuttu näky viime vuosikymmeneltä, jolloin hän pelasi Suomensarjaa kolme kautta vähäkyröläisten riveissä. Myöhemmin hän on ollut pieniä jaksoja myös joukkueen pelinjohdossa kakkospelinjohtajana.

Seurassa pelinjohtajaetsintöjä johtaneet Pasi Keskinen ja Jaakko Mansikkamäki ovat tyytyväisiä uuteen pelinjohtajaan.

– Onneksi nyt löytyi brändin näköinen kaveri, joka tuntee ja tietää meidän seuran. Kauteen on paljon normaalia vähemmän aikaa, mutta uskon, että homma on vielä käännettävissä positiiviseksi, Mansikkamäki myhäilee.

Vasta uuden pelinjohtajan myötä Viesti kasailee rivejään uudelleen. Viimeiset viikot harjoituksia on järjestetty yhteistyössä Ylistaron Kilpa-Veljien kanssa, ja myös omien treenien aktiivisuutta lisätään pelinjohdon löytymisen myötä. Treenitakamatkaa muihin seuroihin kuitenkin on ehtinyt syntymään pitkän pelinjohtajattoman ajanjakson myötä.

Ensimmäistä kertaa seuran treeniringissä jo vuonna 1999 pyörähtänyt Kultalahti ottaa haasteen vastaan mielenkiinnolla.

– Sanotaan näin, että onhan tämä sulaa hulluutta lähteä tässä kohtaa mukaan, mutta en ole koskaan kaihtanut riskejä. Nyt hypätään altaan syvään päätyyn: olemme pitkällä takamatkalla, mutta se takamatka pitää kääntää voitoksi, Kultalahti linjaa.

Viestin kokoonpanohaasteita tulevalla kaudella helpottaa yhteistyö Vimpelin kanssa, joka laajentaa käytössä olevaa pelaajistoa. Näin ollen Viesti-miehistö saa uskottavan kokoonpanon kentälle jokaiseen peliin.

Uutena Viestin treenirinkiin on liittynyt viime kaudella Ylistarossa pelannut etenijä Miika Paasimäki.

– Pitää painottaa, että meillä ei ole muuta kuin hyvää näytettävää. Meillä on omilla pelaajilla melko selkeät roolit ja Vimpelistä saamme hyviä apuja. Katsotaan, jos löydämme vielä omia palasia lisää mukaan, Kultalahti miettii.

Loput talvikaudesta joukkue hakee toistoja saleissa, eikä joukkuetta nähdä harjoituspeleissä todennäköisesti ennen kevään ulkopelejä. Ensimmäisen kerran joukkue kokoontuu uuden pelinjohtajan kanssa ensi viikon lauantaina.